Yritys työnantajana
Työnantajalla on erilaisia palkanmaksuun liittyviä velvollisuuksia: työnantaja toimittaa palkasta ennakonpidätyksen ja maksaa palkan perusteella työnantajan sosiaaliturvamaksun. Molemmat suoritukset tilitetään Verohallinnolle. Lisäksi työnantaja ottaa työntekijälle eläkevakuutuksen ja muut pakolliset vakuutukset.
Yritys työnantajana -sivuilla olevat ohjeet koskevat kaikkia työnantajana toimivia yrityksiä ja yhteisöjä.
Onko kyse työsuhteesta?
Työsuhteen tunnistaminen on tärkeää työnantajan velvollisuuksien kannalta. Verotuksessa työsuhteen olemassaoloa arvioidaan samoin perustein kuin työoikeudessa. Keskeistä on, että työsuhteessa työnantajalla on oikeus johtaa ja valvoa työntekijän työtä. Työnantaja voi antaa työn tekemiseen liittyviä yksityiskohtaisia määräyksiä ja ohjeita. Hänellä on myös oikeus valvoa, että työ tehdään sovitulla tavalla.
Jos tosiasialliset olosuhteet kokonaisarvioinnin perusteella täyttävät työsuhteen tunnusmerkit, kysymyksessä on työsuhde, vaikka siitä ei olisikaan sovittu.
Palkkaa vai työkorvausta?
Työstä maksettua korvausta käsitellään verotuksessa yleensä palkkana tai työkorvauksena. Maksajan työnantajavelvollisuudet määräytyvät verotuksessa sen mukaan, kummasta on kyse. Epäselvissä tapauksissa on ensin selvitettävä, täyttääkö maksettu korvaus palkan tunnusmerkit. Jos ei, kysymyksessä on yleensä työkorvaus.
- Palkkaa on työ- ja virkasuhteessa tehdystä työstä maksettu korvaus. Lisäksi eräät ennakkoperintälaissa luetellut palkkiot ovat palkkaa, vaikka työsuhdetta ei muodostuisikaan. Tällaisia ovat esimerkiksi kokouspalkkiot ja henkilökohtaiset luento- ja esitelmäpalkkiot. Työnantaja voi antaa työntekijälle rahapalkan lisäksi myös luontoisetuja (esimerkiksi auto-, ravinto- ja puhelinetu). Palkasta on toimitettava ennakonpidätys ja maksettava työnantajan sosiaaliturvamaksu.
- Työkorvausta on työstä, tehtävästä tai palveluksesta maksettava korvaus, joka ei ole palkkaa. Työkorvauksesta toimitetaan ennakonpidätys vain, jos saajaa ei maksuhetkellä ole merkitty ennakkoperintärekisteriin. Sosiaaliturvamaksua työkorvauksesta ei tarvitse maksaa.
Tarkempaa tietoa työsuhteen tunnistamisesta sekä palkan ja työkorvauksen eroista on käsitelty Verohallinnon ohjeessa Palkkaa vai työkorvausta (dnro 2118/31/2004, 21.6.2005).
Rekisteröityminen Verohallinnon työnantajarekisteriin
Työnantajaa pidetään verotuksessa joko satunnaisena tai säännöllisenä työnantajana. Jos työnantaja maksaa säännöllisesti palkkoja, sen on ilmoittauduttava Verohallinnon työnantajarekisteriin säännölliseksi työnantajaksi. Ilmoittautuminen tehdään perustamisilmoituslomakkeella Y1.
Yritys on säännöllisesti palkkaa maksava työnantaja,
- jos se maksaa vakituisesti palkkaa kahdelle tai useammalle palkansaajalle
- jos se maksaa palkkaa samanaikaisesti vähintään 6 palkansaajalle, vaikka heidän työsuhteensa ovat tilapäisiä ja tarkoitettu lyhytaikaisiksi.
Satunnaisesti palkkoja maksavaa työnantajaa ei yleensä merkitä työnantajarekisteriin. Satunnainen työnantaja voi kuitenkin halutessaan rekisteröityä.
Yritys on satunnaisesti palkkoja maksava työnantaja, jos sillä on palveluksessaan
- vain 1 vakituinen työntekijä
- 1–5 työntekijää, joiden työsuhde ei kestä koko kalenterivuotta.