Vuosi-ilmoituksen antaminen
Verohallinto saa työnantajien ja muiden ns. sivullisilmoittajien vuosi-ilmoituksista laajasti tietoja henkilöasiakkaiden verotukseen vaikuttavista tuloista, vähennyksistä ja varallisuudesta. Esimerkiksi esitäytetyn veroilmoituksen palkkatiedot perustuvat työnantajien antamiin vuosi-ilmoitustietoihin. Koska vuosi-ilmoitukset ovat ratkaiseva tietolähde henkilöasiakkaiden esitäytetyn veroilmoituksen kannalta, on erittäin tärkeää, että tiedot ovat oikein ja että ne on annettu oikeaan aikaan ja oikealla tavalla.
Tällä sivulla olevat ohjeet koskevat kaikkia tiedonantovelvollisia. Esimerkiksi luonnollinen henkilö on velvollinen antamaan vuosi-ilmoituksen maksamistaan palkoista.
Mitä tietoja vuosi-ilmoituksella annetaan?
Jokaisen työnantajan ja muun tiedonantovelvollisen on annettava Verohallinnolle vuosittain ilmoitus maksamistaan palkoista ja muista suorituksista. Nämä tiedot annetaan vuosi-ilmoituksella. Kaikki vuosi-ilmoitukset on lueteltu sivun alareunassa kohdassa Vuosi-ilmoitukset ryhmiteltynä.
Verohallinnon rekisteröimät työnantajan eri toimipaikat (ns. tilityspisteet) voivat maksaa ennakonpidätykset ja työnantajan sosiaaliturvamaksun erillään yrityksen päätoimipaikan suorituksista. Tilityspisteen on tällöin annettava oma vuosi-ilmoitus maksamistaan suorituksista. Vuosi-ilmoitukset on kuitenkin aina annettava samalla Y-tunnuksella kuin kausiveroilmoitus.
Milloin vuosi-ilmoitus annetaan?
Vuosi-ilmoitus annetaan kerran vuodessa, yleensä suorituksen maksuvuotta seuraavan tammikuun loppuun mennessä. Sillä ei ole merkitystä, miltä ajalta palkkaa tai muuta suoritusta on maksettu.
Esimerkiksi 3.1.2011 maksettu palkka merkitään vuoden 2011 vuosi-ilmoitukseen, vaikka työ olisikin tehty vuonna 2010.
Seuraavilla vuosi-ilmoituksilla on tammikuun lopusta poikkeava jättöaika:
- Jos työnantajan vuosi-ilmoitus tai osinkojen vuosi-ilmoitus annetaan sähköisesti, ne voidaan antaa 3.2.2012 mennessä.
- Korkotulon lähdeveronalaisista koroista on annettava vuosi-ilmoitus 15.2.2012 mennessä.
- Ammattiyhdistysjäsenmaksuista ja työttömyyskassamaksuista sekä työttömien korvauspäivistä on annettava vuosi-ilmoitus viimeistään 20.2.2012.
- Osakaslainoista on annettava vuosi-ilmoitus 24.2.2012.
Vuosi-ilmoituksen on oltava Verohallinnossa viimeisenä jättöpäivänä. Verohallinto voi yksittäistapauksessa hakemuksesta myöntää lykkäystä vuosi-ilmoituksen antamisaikaan.
Vuosi-ilmoitukset voidaan antaa sähköisesti
Lähes kaikki vuosi-ilmoitukset voidaan antaa sähköisesti tiedostona Ilmoitin.fi-palvelun kautta. Tietyt vuosi-ilmoitukset voidaan antaa myös verkkolomakkeilla. Sähköisiin ilmoitusvaihtoehtoihin voi tutustua sivulla Ilmoittaminen sähköisesti. Jos palkanlaskennassa on käytetty pientyönantajien Palkka.fi-palvelua, vuosi-ilmoitukset voi myös lähettää palvelusta.
Yritykset, yhteisöt tai muut toimijat, joilla on Y-tunnus tarvitsevat sähköisiin palveluihin kirjautumista varten Katso-tunnisteen. Tarkempaa tietoa Katso-tunnisteesta on sivulla Katso-tunnistus. Henkilöasiakkaat, kuten kotitaloustyönantajat, maataloudenharjoittajat tai liikkeen- ja ammatinharjoittajat voivat käyttää kirjautuessaan henkilökohtaisia pankkitunnuksiaan tai sähköistä henkilökorttia.
Jos vuosi-ilmoitus annetaan paperilomakkeella, se lähetetään postitse lomakkeella ilmoitettuun osoitteeseen. Jos työnantaja on kalenterivuoden aikana työllistänyt yli 15 työntekijää, vuosi-ilmoitustiedot on vuodesta 2011 alkaen annettava sähköisesti. Tämä ei koske luonnollista henkilöä eikä kuolinpesää.
Laiminlyöntimaksu
Jos vuosi-ilmoitus annetaan myöhässä tai väärällä tavalla, ilmoittajalle voidaan määrätä laiminlyöntimaksu (laki verotusmenettelystä 22 a §). Tarkempaa tietoa laiminlyöntimaksusta on Verohallinnon ohjeessa