a a

Metsätalouden menot

Metsätalouden pääomatulosta voidaan vähentää kaikki tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuvat menot. 

Vuosimenot vähennetään kassaperiaatteen mukaan sinä verovuonna, jona maksu on suoritettu. Pitkävaikutteisten investointien hankintamenot vähnnetään poistomenettelyllä.

Vuosimenot

Tyypillisiä metsätalouden harjoittamiseen liittyviä vuosimenoja ovat esimerkiksi

  • metsänhoitomaksu
  • metsävakuutusmaksut
  • metsänhoitoyhdistysten ja metsäkeskuksen toimitusmaksut
  • metsän uudistamiseen ja kasvatukseen liittyvät menot
  • metsätaloustöissä käytettävien tarvikkeiden hankintamenot
  • matkakulut.

Matkakulut asunnolta metsätilalle voidaan vähentää todellisten kulujen mukaan. Tee luotettava selvitys matkasta sisältäen matkakulutositteet tai ajopäiväkirja sekä matkan tarkoitus. Matkakulut voi vähentää myös 0,25 eur/km mukaan (vuonna 2010), jos todellisten kulujen selvittäminen on työlästä. Omaan metsään tehdyistä matkoista ei voi saada päivärahaa.

Saadun tuen vaikutus menojen vähentämiseen

Menoja ei voi vähentää siltä osin kuin niihin on saatu verotonta tukea kestävän metsätalouden rahoituslain nojalla. Vuosimenoksi tai poiston laskennan perusteeksi hyväksytään vain tuen määrän ylittävä osa tuetun hankkeen menoista.

Jos tuettavan hankkeen menot on jo vähennetty täysimääräisenä, ja tuki saadaan vasta seuraavana vuonna, on menoja vastaava määrä tuesta tuloutettava metsätalouden pääomatuloksi.

Metsätalouden velan korot

Metsätalouden korkoja ei vähennetä metsätalouden vuosimenona. Metsätalouden harjoittamiseen liittyvän velan korot ilmoitetaan esitäytetyllä veroilmoituksella tulonhankkimisvelan korkona. Myös metsätaloutta harjoittavan yhtymän osakkaan metsätalouteen kohdistuvan velan korot ilmoitetaan osakkaan esitäytetyllä veroilmoituksella.

Metsätalouden velkoihin liittyvät toimitusmaksut yms. lainan liitännäiskulut kuitenkin vähennetään metsätalouden pääomatuloon kohdistuvina tulonhankkimismenoina ja ilmoitetaan vuosittain vähennettäväksi metsätalouden veroilmoituslomakkeella 2C.



Metsätalouden investoinnit

Metsätalouteen liittyvät investoinnit vähennetään verotuksessa poistoina. Tyypillisiä investointeja ovat esimerkiksi metsätien rakentamismenot tai puunkorjuuseen tarkoitettu traktori.

Varaukset

Varauksen voi tehdä metsätalouden veronalaisesta pääomatulosta. Varauksella siirretään osa tulosta kattamaan myöhempinä vuosina aiheutuvia menoja.

Metsätalouden tappiollinen tulos

Jos metsätalouden pääomatuloon kohdistuvien vähennysten yhteismäärä on verovuonna suurempi kuin metsätalouden pääomatulojen määrä, muodostuu metsätaloudesta tappiollinen tulos.



Sanasto

Sanastosta löydät keskeisimmät verotuksen termit.

A   B   C   D   E   F   G   H   I   J   K   L   M   N   O   P   Q   R   S   T   U   V   W   X   Y   Z   Å   Ä   Ö

Sivu on viimeksi päivitetty 5.1.2012