Verohallinnon asiointikanavissa ruuhkaa
Verohallinnon tiedote, 12.1.2012
Sähköisissä asiointikanavissa, puhelinpalvelussa sekä verotoimistoissa on viime aikoina ollut ruuhkaa ja teknisiä ongelmia. Eilen ja tänään erityisesti puhelinpalvelumme toiminnassa on ollut hankaluuksia.
Tällä hetkellä puhelinliikenteen tekniset ongelmat on saatu ratkaistua. Kyse oli teknisestä ongelmasta palveluna saamassamme vaihdejärjestelmässä. Puhelinlinjat ovat kuitenkin yhä pahasti ruuhkautuneet.
Poikkeuksellinen tilanne on tuonut puhelinpalveluumme noin kymmenkertaisen määrän yhteydenottoja normaalitilanteeseen verrattuna. Esimerkiksi eilen puheluja tuli lähes 40 000, ja pystyimme vastaamaan niistä noin 6800:aan.
Olemme erittäin pahoillamme tilanteesta.
Verokortin muutoksia ei tarvitse tehdä juuri nyt
Suurin osa meihin yhteyttä ottavista asiakkaista haluaa tehdä muutoksia vuoden 2012 verokorttiinsa. Tammikuussa 2012 toimitaan vielä vanhalla verokortilla. Postissa saapuneen, helmikuussa 2012 voimaan astuvan verokortin voi toimittaa työnantajalle jo nyt, vaikka haluaisikin korjata siihen merkittyjä tuloja ja vähennyksiä.
Korjauksia verokorttiin voi tehdä myöhemmin. Rahallisesti saatava hyöty on vuositasolla sama, vaikka muutokset verokorttiin tekisi esimerkiksi vasta maalis- tai huhtikuussa.
Lue lisää: